torstai 31. toukokuuta 2012

Hyvinvointia ja tiedon jyviä

Sastamalan verkostolukiossa vietettiin tänään 31.5. aihekokonaisuuspäivää teemalla hyvinvointi, kun kolmen lukiomme väki kokoontui Vammalan lukiolle. Päivän aikana työpajoissa oli mahdollista kokeilla geokätkentää, joogaa, zumbaa, potkunyrkkeilyä ja voimatankotreeniä. Tarjolla oli myös melontaa ja kalastusrasti. Joku kuului saaneen kalastusrastilla taimenenkin. Lisäksi eräässä työpajassa poliisin edustaja kertoi vaaratilannekäyttäytymisestä. Paikallisen runoilijan Kaarlo Sarkian 110-v juhlavuoden kunniaksi Sastamalan Opiston suunnitteluopettaja Kaarina Karjula kertoi meille tarinoin ja runonsäkein Sarkian elämästä ja tuotannosta. Puolilta päivin kokoonnuimme kasvatusjohtajamme Pekka Kareksen johdolla koulun pihamaalle istuttamaan pari omppupuuta. Toivottavasti nämä tiedon puut kantavat tulevina vuosina hyvän ja runsaan sadon. Päivä tarjosi elämyksiä ja virikkeitä niin sielulle kuin kehollekin. Kiitos päivän suunnittelusta vastanneelle aihekokonaisuustiimille ja kaikille mukanaolleille!
Lisää infoa ja kuvia mukavasta päivästämme Alueviestin sivuilla osoitteessa: http://vammalanlukio.palvelut.alueviesti.fi/2012/05/31/sastamalan-verkostolukio-zumbasigeokatkeili-nyrkkeilivoimaili-kalasti-meloi-pulahti-joogasi-rentoutui-ja-kuunteli/





(Kuvat lehtori Teresa Galenius)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti