torstai 13. kesäkuuta 2013

Lukuvuoden 2012-2013 päättyessä


Kevään 2013 ylioppilaamme (Kuva: Studio -86)
Kotikaupunkimme Sastamala juhlii 710-vuotista historiaansa. Ensimmäinen maininta Sastamalasta on kuningas Birgerin kirjeessä 1. kesäkuuta 1303. Samaisena päivänä, 1. kesäkuuta, kuluvana vuonna saimme lakittaa Vammalan lukiossa kevään uudet ylioppilaat. Takana on huikean vilkas ja värikäs kouluvuosi.
Lukuvuotemme kohokohtia lakkiaisjuhlien, penkkareiden ja vanhojen päivän lisäksi olivat monet arkeamme piristäneet vierailut sekä teemapäivät. Aihekokonaisuustiimimme suunnitteli pieteetillä mielenkiintoisia tapahtumia kouluvuoden varrelle. Lokakuussa vietimme vesi-aiheista teemapäivää. Kemiran viestintäpäällikkö vieraili koulullamme ja päivän ryhmätöissä pohdittiin vesijalanjälkeämme sekä mitä jokainen meistä voisi tehdä sen pienentämiseksi. Kestävän kehityksen lisäksi toinen lukuvuottamme värittänyt aihekokonaisuus oli kansainvälisyys ja kulttuuri-identiteetti. Kansainvälisyys näkyikin arjessamme erilaisten tapahtumien muodossa sangen monipuolisesti. Lokakuussa saimme nauttia jo perinteeksi muodostuneen englantilaisen tarinankertoja Nick Hennessyn vierailusta koulullamme. Joulukuussa vietimme Lucian päivää. Lukiomme opiskelija Enni Uotila valittiin Sastamalan ensimmäiseksi Lucia-neidoksi. Lucia-kulkue juhlisti meidänkin koulullamme joulunajan alkua. Lisää pohjoismaalaista väriä saatiin, kun Svenska nu -verkoston Petra Bergström piti koulullamme maaliskuussa innostavan ruotsinkielisen sarjakuvatyöpajan. Aktiivinen oppilaskuntamme ilahdutti lukuvuoden aikana myös järjestämällä hengähdyshetkiä. Lämmin kiitos aktiivisille opiskelijoillemme mukavista tuokioista vuoden varrella! Kiitoksen ja erityismaininnan ansaitsee myös vireä lukion kannatusyhdistyksemme tuestaan lukiolaistemme opintoretkille ja talven pimeyttä torjuneille Kaamoskarkeloille.

Lukuvuoden aikana toteutettiin hankerahoituksella Vammalan lukion historian merkittävin määrä kansainvälisiä opintomatkoja. Luonnontieteiden opintoryhmät vierailivat Saksan Hiedelbergissä  sekä Sveitsissä Cernissä. Kuluvan lukuvuoden aikana saimme puolestaan itse isännöidä Comenius-kumppaneidemme vierailua tänne Sastamalaan. Saimme vieraiksemme opiskelijoita ja opettajia viidestä eri maasta: Saksasta, Virosta, Skotlannista, Espanjasta sekä Italiasta. Meidän opiskelijaryhmämme vierailivat lukuvuoden aikana Virossa sekä Saksassa. Vammalan lukio on todellakin ansioitunut kansainvälisessä toiminnassa. Tämä on seikka, josta meidän kannattaa olla ylpeitä ja sen varaan voimme rakentaa tulevaisuudessakin. Tänä keväänä olemme hakeneet Opetushallitukselta avustusta tulevana lukuvuonna toteutettavalle Pietariin suuntautuvalle opintomatkalle. Toukokuussa saimme myös iloksemme tiedon, että olemme saaneet Opetushallituksen tuen ensi lukuvuodeksi suunnitellulle yhteistyöprojektille ja opintomatkalle Tansaniaan. Aivan erityinen kiitos kaikille kansainvälisessä toiminnassa omalla työpanoksellaan mukana olleille laadukkaasti tehdystä työstä!

Vaihto-oppilastoiminnalla on Vammalan lukiossa pitkät perinteet. Tänä lukuvuonna kaikkiaan kuusi opiskelijaamme oli eripituisissa oppilasvaihdoissa. Yhdysvaltalainen Johannes Arnold on ollut tämän lukuvuoden vaihto-oppilaana koulussamme. Lämmin kiitos sinulle Johannes siitä, että olet valoisalla luonteellasi ja aktiivisuudellasi ollut mukana rakentamassa koulustamme entistäkin mukavampaa paikkaa opiskella ja tehdä työtä! Kiitos myös paikallisille Rotary-järjestöille mallikkaasti ja aktiivisesti hoidetusta vaihto-oppilastoiminnasta! Tukenne on mahdollistanut monelle nuorelle unohtumattomia elämyksiä eri puolilla maailmaa.

Kuluvan vuoden aikana on toimeenpantu monia toisen asteen koulutukseen kohdistuvia uudistuksia. Vuoden alusta voimaan astunut nuorten yhteiskuntatakuu kannustaa eri alojen toimijoita lisäämään yhteistyötä. Estämällä nuorten syrjäytymistä varhaisella tuella lisäämme nuorten hyvinvointia ja osallisuutta yhteiskunnassa sekä varmistamme, että meillä on osaavaa työvoimaa myös tulevaisuudessa. Etsivä nuorisotyö osana nuorisotakuuta on osoittautunut toimivaksi myös meillä Sastamalassa. Etsivän nuorisotyön tehtävänä on auttaa ja tukea nuorta saamaan tarvitsemansa palvelut ja siten edistää nuoren kasvua, itsenäistymistä ja pääsyä koulutukseen ja työhön. Opiskelijan elämä voi olla raskasta, kun joka suunnasta tulee vaatimuksia eikä omaa aikaa tunnu aina löytyvän riittävästi. Ongelmat ovat kuitenkin ratkaistavissa, ja lukiomme tarjoaa jokaiselle mahdollisuuden keskustella ongelmistaan ammattilaisen kanssa joko kasvokkain tai netin välityksellä. Opiskelijoittemme tukena ovat tänä lukuvuonna olleet sekä koulupsykologin että ns. matalan kynnyksen verkkopsykologipalvelut.

Ylioppilastutkintolautakunta julkisti toukokuussa ylioppilastutkinnon sähköistämisen aikataulun. Tieto- ja viestintätekniikan asteittainen käyttöönotto ylioppilastutkinnossa aloitetaan syksyllä 2016 kolmesta oppiaineesta. Koko tutkinnon on tarkoitus olla sähköinen keväällä 2019.

Suomen Lukiolaisten Liiton puheenjohtajan Daniel Sazonovin mukaan ”Ylioppilastutkinnon  sähköistäminen tarjoaa lukioille oivan mahdollisuuden kirkastaa pölyttynyttä profiiliaan. Tämä edellyttää oppimisympäristöjen päivittämistä ja tieto- ja viestintätekniikan ottamista mielekkääksi osaksi kaikkien aineiden opetusta ja opiskelua. Töihin on ryhdyttävä heti, sillä jo ensi syksynä lukiotiensä aloittavista opiskelijoista osa suorittaa osan tutkinnostaan sähköisesti.” Tutkinnon sähköistäminen tuo toki mukanaan monenlaisia haasteita mukaan lukien laitteistoon, tietoliikenneyhteyksiin ja tietoturvaan liittyvät kysymykset.

Sastamalan lukiot ovat vahvassa nousukiidossa kohti sähköistä ylioppilastutkintoa. Valmiutemme sähköiseen tutkintoon ja tvt:n opetuskäyttöön ovat jopa keskimääräistä paremmat. Joulukuussa 2012 päättyneen Opetushallituksen rahoittaman tieto- ja viestintätekniikan opetuskäytön hankkeen avulla kaikkiin lukiokiinteistöihin rakennettiin toimivat langattomat verkot. Sekä opetushenkilöstö että opintonsa syksyllä 2012 aloittaneet saivat käyttöönsä kannettavat tietokoneet. Lukiolaisten kasvoilta hehkui innostus saada ikioma tietokone. Pikkuhiljaa konetta on opittu myös kunnioittamaan opiskelun välineenä. Paikallisten rahoituslaitosten (Vammalan seudun osuuspankki, Huittisten seudun säästöpankki sekä Suodenniemen säästöpankki) kanssa solmimamme yhteistyösopimus avustaa tvt-hankintojamme kolmen vuoden ajan. Rahoituslaitosten sekä kaupunkimme tuella voimme tarjota tulevana syksynä opintonsa aloittavien käyttöön tablet-koneet.

Opettajakuntamme on kouluttautunut ahkerasti tvtn:n opetuskäyttöön. Verkostolukiomme tukee kollegavalmennusta ja opettajien toimimista vertaisvalmentajina. Lähes koko opetushenkilöstö on suorittanut Suomen eOppimiskeskuksen tarjoaman 5 opintopisteen täydennyskoulutuksen, jossa perehdytään syvällisesti tvt:n hyödyntämiseen omassa opetustyössä. Lisäksi olemme aktiivisesti hyödyntäneet PAOK-hankkeen ja ISOverstaan tarjoamaa koulutustarjontaa.

Tieto- ja viestintätekniikka mahdollistaa opiskelun myös elämän erityistilanteissa. Eräs lukiomme opiskelija vietti puoli vuotta oppilasvaihdossa Etelä-Koreassa ja suoritti opintojaan verkko-opiskellen sekä ollen läsnä virtuaalisesti oppitunneilla. Tämän mahdollistavat lukiosamme käytössä olevat kolme virtuaaliluokkaa, joissa opetus voidaan myös haluttaessa tallentaa opiskelijan myöhemmin seurattavaksi.

STT:n joulukuussa 2012 julkistamassa lukiovertailussa pyrittiin määrittämään, kuinka paljon opintomenestys koheni lukion päättövaiheessa verrattuna lukioon sisääntulokeskiarvoon.  Lähtötasoa verrattiin vuoden 2012 pakollisten aineiden lukiokohtaisiin yo-tuloksiin. STT:n vertailun mukaan suomalaislukioiden erot ovat hyvin pieniä mutta opiskelijoiden lähtötaso vaikuttaa huomattavasti ylioppilaskirjoituksissa menestymiseen. Tilastollisesti ottaen jopa 40% menestymisestä selittyy opiskelijoiden lähtötasolla. Vammalan lukio sijoittui tässä vertailussa mainiosti. Sijoituksemme lähes 400 lukion joukossa keväällä 12012 oli 129. Juuri julkistetussa tämän kevään vertailussa sijoituksemme oli vieläkin parempi – 115. Lukioiden "paremmuusjärjestys" todellakin muuttuu kun otetaan huomioon oppilaiden lähtötaso. Järjestyksen muuttuminen osoittaa, että on kyseenalaista julkaista yksiulotteisia paremmuuslistauksia.

Sastamala voi olla ylpeä laadukkaasta ja ajanmukaisesta lukiokoulutuksestaan! Verkostolukion yhteinen opetustarjonta moderneine ratkaisuineen tarjoaa opiskelijoille peräti 32 samanaikaisopetuksena ja 9 verkko-opetuksena tarjottavaa kurssia. Tämä on merkittävä määrä valtakunnallisestikin tarkasteltuna. Verkostoyhteistyöllä varmistetaan opetuksen laatu ja parannetaan kustannustehokkuutta. Yhteisen opetustarjonnan avulla on mahdollistettu tasa-arvoiset koulutuspalvelut koko kunnan alueella. Näin pientenkin lukioiden opiskelijoilla on mahdollisuus valita vieraita kieliä ja reaaliaineiden syventäviä kursseja, joissa omaan lukioon ei syntyisi erillistä opetusryhmää. Pyrimme myös aktiivisesti verkottumaan talousalueen muiden toimijoiden kanssa. Samanaikais- ja verkko-opetustarjontamme on myös lähikuntien lukioiden käytettävissä. Opetustarjontayhteistyö Punkalaitumen ja Huittisten Lauttakylän lukioiden kanssa jatkuu tulevanakin lukuvuonna.

Kuluvan lukuvuoden työtä sävytti osaltaan vuodenvaihteessa valmistunut lukioverkkoselvitys, jonka jälkimainingit varmasti tuntuvat yhä. Kaupunginvaltuusto myönsi verkostolukiolle jatkoaikaa, josta olemme kiitollisia. Epätietoisuus valtionosuusrahoituksen tulevaisuudesta leijuu kuitenkin yhä ilmassa. Toista yhtä raskasta työvuotta en minäkään uraltani muista. Mutta me selvisimme siitä yhdessä. Usko Sastamalan lukiokoulutukseen on vankka. Meillä Sastamalassa on tietoa, taitoa ja tahtoa kehittää lukiokoulutustamme ja ammatillista toisen asteen koulutusta yhteistyössä entistäkin paremmaksi. Yhteistyöllä ja vaalimalla jakamisen kulttuuria pääsemme aina parempiin tuloksiin.

Lämmin kiitos henkilöstöllemme, opiskelijakunnallemme ja kaikille yhteistyökumppaneillemme kuluneesta työvuodesta! Olette suhtautuneet uteliaasti ja innostuksella kaikkeen uuteen ja haastavaan. Rentouttavaa ja hyvin ansaittua kesälomaa!