maanantai 6. kesäkuuta 2016

Kohti uutta lukiota


Kuluneena lukuvuonna on Suomen lukioissa palattu opetustyön alkulähteille. Valtakunnalliset opetussuunnitelman perusteet vahvistettiin lokakuussa 2015 ja uudet opetussuunnitelmat otetaan käyttöön 1.8.2016. Ensi syksynä lukio-opintonsa aloittavat opiskelevat jo uusien opetussuunnitelmien mukaisesti mutta nykyiset lukiolaiset jatkavat vielä vanhalla opetussuunnitelmalla. Uusi opetussuunnitelma korostaa aiempaa selvemmin eri tahojen yhteistyötä jo suunnitelman laadintavaiheesta lähtien. Se onkin laadittu yhteistyössä lukion henkilöstön, opiskelijoiden, huoltajien sekä yhteistyötahojen kanssa.

Opetussuunnitelmaprosessi on tärkeä kehittämisen väline  lukioissa. Prosessin aikana pohditaan yhteisöllisen toimintakulttuurin rakentamista sekä sitä, kuinka opiskeluympäristöt ja –menetelmät sekä monipuolinen arviointi edistävät oppimista. Hyvä opetussuunnitelma on elävä asiakirja, joka antaa pohjan arjen työskentelylle.

Uusi opetussuunnitelma painottaa opiskelijaa aktiivisena toimijana, vuorovaikutusta ja yhdessä tekemistä. Tiedon analysointi ja osaamisen syventäminen sekä ennen kaikkea elinikäisen oppimisen taidot ovat keskipisteessä. Uudessa opetussuunnitelmassa korostuvat myös jatko-opintovalmiuksien lisäksi elämänhallinta- ja työelämätaidot.

Lukiokoulutuksen marraskuussa 2014 hyväksytty tuntijako ei tuonut suuria muutoksia lukiokoulutukseen. Uutena opetussuunnitelmaan päätyivät teemaopinnot sekä taiteiden väliset opinnot. Teemaopinnot ovat eri tieteenaloja yhdistäviä opintoja. Näillä kursseilla harjoitellaan usean eri oppiaineen tietojen yhdistämistä ja soveltamista. Taiteiden väliset opinnot puolestaan laajentavat musiikin, kuvataiteen ja muiden oppiaineiden opetusta. Opetussuunnitelmatyö tarjoaa hyvän mahdollisuuden tuoda esille oppilaitoksen omia vahvuuksia ja kehittämistarpeita sekä vastata tulevaisuuden osaamishaasteisiin muuttuvassa toimintaympäristössä.

Opetussuunnitelmatyön lisäksi toinen suomalaisen lukion suurista muutosprosesseista liittyy sähköisen ylioppilastutkinnon käyttöönottoon. Ylioppilastutkinto sähköistyy syksystä 2016 lähtien ja koko tutkinto on sähköinen keväällä 2019. Sähköinen tutkinto vaatii opettajakunnalta ja opiskelijoilta määrätietoista kouluttautumista uusien sähköisten välineiden käyttöön. Sähköisen kokeen harjoitus järjestettiin huhtikuussa ja siitä saadut kokemukset olivat koko maassa pääosin rohkaisevia. Sähköinen ylioppilastutkinto on vuosikausia jatkuva kehittämisprojekti, jossa ylioppilastutkintolautakunta kehittää koejärjestelmää yhdessä lukioiden kanssa.

Suomalainen yhteiskunta elää keskellä digimurrosta. Työelämän vaatimukset tieto- ja viestintätekniikan taitojen osalta kasvavat. Oppilaitosten pitää kyetä varustamaan nuoret sellaisilla tiedoilla, taidoilla ja asenteilla, joilla he voivat koulutuksen jälkeen toteuttaa itseään ja löytää paikkansa yhteiskunnassa.

Sastamalan seudun elinkeinostrategian yhtenä painopisteenä on koulujen yrittäjyyskasvatus, jota edistimme monin eri tavoin. Kaikki kuntamme aineenopettajat viettivät syyskaudella yhden päivän jossakin yrityksessä saaden virikkeitä työelämäyhteistyöhön sekä omien ja työyhteisönsä käytänteiden kehittämiseen. Opiskelijoille toteutimme yhdesssä Sastamalan yrityspalvelun, 4H-yhdistyksen, Vammalan yrittäjien sekä Sastamalan koulutuskuntayhtymän kanssa Ideasta euroiksi-kurssin, jonka kautta nuoret voivat perehtyä yrityksen perustamiseen. Muutama uusi nuori yrityskin näki päivänvalon.

Vammalan Nuorkauppakamarin tarjoama Päivä johtajana-projekti puolestaan tähtäsi lukiolaisten työelämätaitojen lisäämiseen. Lukiolla järjestettiin työelämäpäivä, jonka aikana nuoret saivat panelisteilta ja työpajoissa ohjeita työpaikkahakemuksen laadintaan, työpaikkahaastatteluun ja työelämää varten. Lisäksi neljä nuorta lukiolaista valittiin hakemusten perusteella tutustumaan johtajan päivään Sastamalan osuuspankissa, Tyrvään Sanomissa, Sastamalan kaupungilla sekä AGCO Powerilla.

Kansainvälinen toiminta on yksi lukiomme vahvuusalueista. Vuoden aikana toteutui monia mielenkiintoisia vierailuja. Marraskuussa meillä vieraili 22 kiinalaista perusasteen ja lukiokoulutuksen rehtoria tutustumassa suomalaiseen lukiokoulutukseen. Erityisesti samanaikaisopetuksemme ja verkko-opetuksemme ratkaisut herättivät paljon kiinnostusta. Solmimme yhteistyösopimuksen Shenzheniläisen lukion kanssa. Mahdollisia tulevaisuuden yhteistyömuotoja ovat opiskelija- ja opettajavaihto. Tammikuussa lukiomme sai isännöidä Erasmus+-hankkeemme Suomen vierailua. Kahdeksan yhteistyökoulujen opettajaa ja reilu parikymmentä opiskelijaa saapui vieraaksemme Italiasta, Saksasta, Skotlannista ja Virosta.  Suomen vierailun aikana tutustuttiin Sastamalan peruskouluun, lukiokoulutukseen sekä ammatilliseen koulutukseen.  Pohjoismaista kieltä- ja kulttuuria edistivät kirjailija Ritta Jacobssonin ja teatteri Taiminen marraskuulle ajoittuneet vierailut. Toukokuussa meillä vieraili skotlantilainen tarinankertoja Nick Hennessey.

Oleellinen osa kansainvälistä toimintaamme on Vammalan Rotary-klubin koordinoima aktiivinen vaihto-oppilastoiminta. Tänä lukuvuonna meillä oli ilo vastaanottaa vaihto-oppilaiksi kaksi nuorta - Lorenzo Fulcheri Italiasta ja Ruka Takahashi Japanista. Meiltä puolestaan opiskelijavaihtoon maailmalle lähti neljä opiskelijaa. Vaihto-oppilastoiminta on kotikansainvälisyyttä parhaimmillaan. Sitä kautta pääsemme koko kouluyhteisönä tutustumaan hieman pintaa syvemmin eri kulttuureihin.

Lukiossamme on ollut käynnissä monia mielenkiintoisia kehittämishankkeita. Studiotekniikkaan liittyvä hanke tarjosi lukiolaisille kurssin ja ainutlaatuisen mahdollisuuden tutustua studiotyöskentelyyn. Kurssilaiset vierailivat keväällä jopa Helsingissä ammattistudiolla, jossa he saivat äänittää ja miksata oman kurssin aikana luomansa kappaleen. Aikamatkaaja, Opetushallituksen rahoittama oppimisympäristöjen kehittämishankeemme saatiin maaliin tänä keväänä. Modernien opetustaulujen qr-koodien takaa avautuu elämyksellisiä maailmoja antiikista 1900-luvulle. Taulusarjassa menneen ajan tapahtumat heräävät eloon nykypäivän nuorten silmin nähtynä. Lähes kolmevuotisen koko kouluyhteisömme työn tuloksia on saatu ihailla kaupunginkirjastolla ja esitellä tänä keväänä ITK-päivillä Hämeenlinnassa. Taulusarjamme on nyt valmis ja vapaasti muiden Suomen koulujen hyödynnettävissä. Suururakkamme on ohi mutta Aikamatkaajamme voi jatkaa matkaansa koulumme kurssitarjonnassa yhtenä uuden opetussuunnitelman mukaisista teemakursseista.

Sastamalan nuoret ovat osaavia ja aktiivisia. Lukiomme oppilaskunta ohjasi tämän vuoden talkootyövarat vanhusten hyväksi. Hopun palvelukeskus sai 2 200 euron lahjoituksen. Oppilaskuntamme on myös vuoden aikana järjestänyt monia kouluarkea piristäneitä hetkiä. Oppilaskunta-aktiiveille kuuluu kiitos lukuvuoden alun ryhmäytymispäivästä, jonka aikana kisailtiin mm. paintballissa, kuplajalkapallossa ja frisbeegolfissa.

Verkostolukion aika on ollut vilkasta yhdessä oppimisen aikaa vuodesta 2009 lähtien. Työ alkoi käytänteiden ja koulupäivän aikataulujen yhteensovittamisella. Yhteistyössä kolmen Sastamalan lukion kanssa loimme vuosien varrella koko Suomen mittakaavassakin laajan kurssitarjonnan ja mallin verkostomaiselle yhteistyölle opetuksen toteuttamisessa. Aineryhmätoiminta ja suunnitelmallinen opettajien täydennyskoulutus loivat pohjan yhteistyölle. Toteutimme yhdessä myös lukuisia teemapäiviä ja kehittämishankkeita. Verkostolukio loi osaltaan mallia aidon yhteistyön viriämiselle ja yhteisön eheytymiselle kuntaliitosten jälkeen.

Nyt Sastamalan verkostolukio on tullut tiensä päähän. Kaupunginvaltuusto on päättänyt lakkauttaa Mouhijärven lukion ja Äetsän Sarkia-lukion tämän lukuvuoden päättyessä. Sastamalan lukiotoiminta keskitetään Vammalan lukioon elokuusta 2016 lähtien. Painopisteenä kuluneena lukuvuonna on ollut lukioverkkomuutokseen valmistautuminen. On pohdittu henkilöstön sijoittelua, opinto-ohjausta, koulukuljetuksia sekä muutoksessa tukemista. Yhdistymisprosessia varten perustettiin henkilöstö- ja opiskelijatyöryhmät. Valtaosa henkilöstöstä pystyttiin sijoittamaan ensisijaisen toiveensa mukaisesti. Tulevana lukuvuonna Sastamalan pienistä lukioista siirtyy viisi opettajaa Vammalan lukioon. Apulaisrehtorimme Ilkka Naatula siirtyy matematiikan lehtorin tehtävään ja apulaisrehtorin työtä meillä jatkaa Leeni Kirvesmäki Äetsän Sarkia-lukiosta. Toivotamme työyhteisöömme siirtyvät uudet kollegat lämpimästi tervetulleiksi!

Tänä keväänä opiskelijoille suunnatussa lukion toimintaa mittaavassa kyselyssä saimme kiitosta opettajien ammattitaidosta, opiskelutilojen viihtyisyydestä ja toimivuudesta. Saimme myös kiitosta hyvästä ja oppimiseen innostavasta ilmapiiristä. Hyvän työilmapiirin eteen on tänä lukuvuonna tehty työtä kaikilla rintamilla. Hyvä työyhteisö ei ole itsestäänselvyys vaan sen ylläpitämisestä olemme kaikki vastuussa. Kiitos lukiomme opiskelijoille ja koko henkilöstölle kuluneesta lukuvuodesta!  Pidetään yhdessä huolta siitä, että Vammalan lukiossa on jatkossakin hyvä oppia sekä yksin että yhdessä.

Haluan kiittää kuluneesta lukuvuodesta myös kaikkia tukijoitamme ja yhteistyökumppanejamme!  Kevään ylioppilaskirjoituksissa saavutimme koko maan lukiovertailuissa lähihistoriamme parhaan tuloksen. STT:n vertailussa, jossa huomioidaan ylioppilaskokeiden tulosten lisäksi lähtötaso sijoituksemme oli noin 400 lukion joukossa peräti 53. Tämän kevään yhteishaku osoitti jälleen, että Sastamalan lukiokoulutus on vetovoimainen. Ensisijaisia hakijoita lukioomme oli peräti 135 ja kokonaisopiskelijamäärämme ensi syksynä nousee lähes sadalla opiskelijalla. Tästä syntyy sopivasti sykettä tulevaan lukuvuoteen.
                                                 Kuvat: Markku Mäkinen