tiistai 22. maaliskuuta 2011

Vammalan lukio Euroopan ytimessä







Vammalan lukio oli tänä keväänä niiden onnekkaiden koulujen joukossa, jotka saivat apurahan Euroscola-päivää varten. Euroscola on nuorten kokous, johon kutsutaan koululaisryhmiä eri puolilta Euroopan unionia. Niinpä suuntasimme 22 opiskelijan ja kahden opettajan joukkueella Strasbourgiin 16.-20.3.2011. Oli mieleenpainuvaa elää päivä osana Euroopan parlamentin toimintaa. Päivä alkoi parlamentin istuntosalissa, jossa nuoret asettuivat parlamentin jäsenten paikoille kuuntelemaan koulujen esittelypuheenvuoroja. Päivän aikana parlamentin virkamiehet esittelivät EU:n toimintaa ja vastasivat kysymyksiin. Iltapäivä oli varattu ryhmätöille. Monikansalliset työryhmät laativat aiheestaan esityksen, joka arvioitiin myöhemmin "täysistunnossa". Ryhmätöiden aiheet liittyivät Euroopan unionin ajankohtaisiin kysymyksiin ja tulevaisuuteen. Päivän aikana sekä opiskelijat että opettajat osallistuivat Eurogames-tietovisaan, josta lukiomme opiskelija Lauri Laikon joukkue korjasi voiton kotiin. Ja kyllä me muut sastamalalaiset olimme hänestä ylpeitä!

Oli ilo seurata nuorten reipasta työskentelyä parlamenttipäivän aikana. Asioihin otettiin kantaa reippaasti ja asiantuntevasti. Euroopan tulevaisuus on nuorissamme. Jos tämä joukko olisi tulevaisuuden päättäjinä, vaikuttaisi tulevaisuus tosiaan valoisalta.

Kieltenopettajan näkökulmasta olin myös vaikuttunut eurooppalaisen nuorison kielitaidon tasosta. Matka Euroopan ytimeen antoi meille muistutuksen, ettei pelkällä englannilla pitkälle pärjätä. On tärkeätä osata myös muita Euroopan valtakieliä kuten ranskaa, saksaa ja espanjaa. Ehkäpä matka antoi joillekin kipinän opetella lisää.

Loppuviikon käytimme Strasbougin nähtävyyksiin tutustumiseen. Saimme roiman annoksen kulttuuritietoutta ja säätkin suosivat meitä matkalaisia. Kiitos kaikille upeille opiskelijoillemme! Meillä oli ikimuistoinen reissu.