tiistai 24. tammikuuta 2012

Vähän erilainen vanhempainilta

Vammalan lukiolla vietettiin kolmosten vanhempainiltaa 18.1. hieman normaaleista "kalvosulkeisista" poikkeavalla tavalla. Tänä vuonna päätimme tiedottamisen sijasta keskittyä kuulemaan vanhempien mielipiteitä ja kehittämisideoita lukio-opiskelusta. Vanhemmat kirjasivat learning cafe-menetelmän avulla pöytäkunnissa ajatuksiaan nykylukion hyvistä puolista, kehittämiskohteista sekä tulevaisuuden mahdollisuuksista. Vanhemmat vaihtoivat myös näkemyksiä siitä, miten kotijoukot voivat parhaiten tukea abiturienttia. Keskusteluissa nykylukion vahvuuksiksi mainittiin mm. luokattomuus, joustavuus ja valinnanvapaus. Lukio opettaa ottamaan vastuuta ja kasvattaa itsenäistymään. Lukion vahvuuksiksi miellettiin opiskelijalähtöinen opetus ja  kansainvälisyys. Kiitosta saivat myös ammattilukio ja laaja kurssitarjontamme. Vanhemmat kokivat, että lukiomme on arvostettu opinahjo, jossa on hyvät ja ammattitaitoiset opettajat.
Eräs rymistä kiteytti mainiosti ohjenuoran abien vanhemmille: Anna abille ruokaa, rahaa ja rakkautta. Vala uskoa ja luottamusta nuoren omaan osaamiseen. Ole läsnä ja kuuntele. Virheitä ei pidä pelätä. Elämää on lukion jälkeenkin.   
Kiitos kaikille antoisasta illasta! Tämän oppimiskahvilan tulokset auttavat meitä kehittämään lukiotamme entistäkin opiskelijalähtöisemmäksi.









Ei kommentteja:

Lähetä kommentti