torstai 11. elokuuta 2011

Tervetuloa uusi lukuvuosi 2011-2012!



Uusi lukuvuosi on pyörähtänyt Sastamalan lukioissa käyntiin vauhdilla. Kokonaisopiskelijamäärämme on reilut 400 opiskelijaa. Uusia aloittajia saimme lukioittain seuraavasti: Mouhijärvi 13, Vammala 72 ja Äetsä 27 kpl. Kaikissa lukioissamme on vielä muutamia vapaita opiskelupaikkoja, joten lisähaun kautta voi vielä hakeutua meille opiskelemaan. Ammattilukiolaisten määrä varmistuu ensimmäisen jakson aikana. Näillä näkymin heitä on aloittajien ryhmässä parisenkymmentä. Aikuisopiskelijat aloittavat koulutyönsä hieman myöhemmin syksyllä. Tiedotustilaisuus aikuislukio-opinnoista on Äetsän Sarkia-lukiolla 18.8. klo 18.

Kesän aikana varmistui OPH:n rahoitus lukioiden tvt-laitehankintoihin. Virtaa verkostolukioon-hankerahoituksen turvin rakennetaan/parannetaan lukioiden langatonta verkkoa ja hankitaan syksyllä 2012 aloittaville kannettavat tietokoneet. Hankkeen aikana myös panostetaan opettajakunnan tvt-koulutukseen. Osa koulutuksista toteutetaan alueellisena yhteistoimintana Huittisten ja Punkalaitumen kanssa.
Verkostolukiomme kansainvälisyyshankkeet saivat myös mukavasti rahoitusta: Mouhijärvi ja Vammala saivat OPH:n rahoitusta Viro-yhteistyöhön sekä Heidelbergin opintomatkaan (FY/molokyylibiologian tutkimuslaitokseen tutustuminen). Äetsän Sarkia-lukion opiskelijaryhmä matkaa syyskuussa nuorten Europarlamenttiin Strassbourgiin.
Samanaikais-ja verkko-opetuksena meillä starttaa tänä lukuvuonna 25 kurssia. Tarjolla on mm. vieraita kieliä ja reaaliaineita. Tulossa on siis jälleen mielenkiintoinen verkostolukiovuosi.
Oikein hyvää alkanutta lukuvuotta!
Onnea ja myötätuulta opintielle!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti